Blogi
Uusi vuosi 2023 ja uudet kujeet!
Taas on edellinen vuosi hyvästelty ja suunnitellaan jo hurjasti tulevaa vuotta.
Mutta ennen sitä katsotaanpas mitä kaikkea vuonna 2022 tulikaan tehtyä.
Vuosi 2022 aloitettiin vielä vahvasti koronan rajoittamassa maailmassa. Yritys täytti 20 vuotta ja minä itse 50 vuotta....
Hyvää joulun aikaa!
Hyvää joulun aikaa
Näinä aikoina, kun korona ja kaikki muut taudit jylläävät, on mahtavaa, kun on saanut treenata terveenä edes joitakin viikkoja. Marraskuun alussa tein positiivisen korona testin numero 2. Onnekseni tauti oli suht lievä ja pääsin muutaman viikon päästä jo takai...
Paula Saari, triathlonisti
Moikka!
Mä olen Paula Saari, triathlon urheilija Lahdesta. Olen näitä kuuluisia ruuhkavuosia elävä kolmen lapsen äiti ja elän ihan tavallista perhe elämää ja arkea. Hurahdin triathloniin kohta 3 vuotta sitten, kun aloitin lajin Esa Heinosen valmennuksessa tavoitteellisesti.
M...
Minttu Paalanen, opiskelua ja urheilua
Hei, pitkästä aikaa uutta tekstiä! Halusin kirjoittaa teille hieman arjestani ja mitä minulle kuuluu näin syksyn äärellä opiskelujen ja uinnin ohella.Lukio on minulla vihdoin ja viimein ohi! Kirjoitin kuukausi sitten viimeiset ylioppilaskokeet ja päästäni puuttuu enää valkoinen l...
EW Dive goes AWARE ja muuta kestävän kehityksen toimintaa
EW Dive on tehnyt ja tekee vesistöjen ja rantojen siivousta vuodesta toiseen. Aikanaan, kun aloitimme sukeltamisen 1997 niin kävi erittäin selväksi se, missä tilassa vesistöt ovat. Joka sukelluksella tuli vastaan jotain sinne kuulumatonta ja tavaksemme tulikin, että aina toimme j...
Sivu
1 2 3 4
Kategoriat
Kirjoittajat
Arkisto