Titta Skofelt-Ryhmäliikuntaa 42 vuotta!


Matkustus, Jooga ja pilates, Henkilökuva by EW Dive, 06.03.2022
Olin 18 vuotias, kun aloitin työt ohjaajana. Jytäjumppa, aerobic, sisäpyöräily jne jne.

Olen aina harrastanut monipuolisesti liikuntaa. Ykkösjuttujani on ollut UINTI, HIIHTO ja METSÄILY koirien kanssa. Kuntosali-voimailu kuuluu myös viikottaiseen harjoitteluuni.


 
Meillä on Larsin kanssa kolme nyt jo aikuista poikaa. Haaveeni hoitaa lapset kotona toteutui. Tarvitsin kuitenkin ”omaa aikaa” aikuisten parissa, joten meille rakas Heta (pojille luotto ”iso-sisko”) tuli suoraan koulusta poikia hoitamaan, jotta pääsin töihin ohjaamaan tunteja.

 

Liika on liikaa myös urheilussa. Rasitusmurtuma lannerangassa vaati kuntoutusta. Kuntoutin selkäni pilates harjoitteilla. Tulokset olivat niin hyviä, että lukuisten koulutuksien lisäksi opiskelin pitkänlinjan pilates ohjaajaksi (Somatic Studio). Myöhemmin opiskelin PowerYoga ohjaajaksi (YlabEducation). Olen myös FasciaMethod ohjaaja. Tämä metodi on tuonut valtavasti uutta ajattelua aktiivisesta, dynaamisesta liikkuvuusharjoittelusta.



Aika kuluu, vuosia tulee lisää ja näin on muokattava mielen ja kehon tarpeet aikaan sopivaksi (lepo, palautuminen, rasitus). Pyrin harjoittelemaan monipuolisesti ja viisaasti kehoa ja mieltä kunnioittaen!

 Työni aloitin Helsingissä. Lahdessa olen ohjannut jo yli 30 vuotta. Maailman tilanteen vuoksi remontoitiin kahdesta poikien huoneesta meille oma studio, StudioTitta. Lähitunteja ei pienen tilan vuoksi ole vuoteen ollut mutta tila toimii loistavasti online lähetyksiin.

On mahtavaa saada tehdä yhteistyötä EW-Dive kanssa. Toivon sydämestäni, että saan tutustua teihin kaikkiin pian! Ehkä meidän yhteisellä matkalla tai muuten? 



-Titta- 

titta.skofelt@phnet.fi

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Vierumäen Letturannasta Krabille

Oma sukellusurani alkoi EW Diven järjestämältä NAUI Open Water Diver kurssilta Vierumäen Urheiluopistolta keväällä 2009.  Ville ja Tanja olivat houkutelleet lajin pariin siitä lähtien kun itse aloittivat sukeltamisen ja joulun 2008 Thaimaan matkalla tehty sukelluskokeilu mu...

Rakkaudesta lajiin, yrittäjänä jo 20 vuotta!

Yhtiö Yritys Enterprising Wave Oy on perustettu helmikuussa 2002. Yrityksen toimiala oli alussa työkalujen myynti ja maahantuonti. Asiakaskunnaksi muodostui nopeasti lahtelainen metalliteollisuus sekä muutama valtakunnallinen tavarataloketju. Toimipaikkana oli vanha varastoraken...

Vapaasukeltaja, Antero Joki

Vapaasukellusvarusteista   Vapaasukelluksen aloitin jo kaksi vuosikymmentä sitten, jolloin moni asia oli toisin. Vapaasukelluskoulutus ja vapaasukeltamiseen liittyvät turvallisuusasiat ovat parantuneet huomattavasti 2000-luvun alusta tähän päivään. Vapaasukellusvarusteissa...