Mitä sukeltaminen ja sukellusreissut voivat olla parhaimmillaan


Matkustus, Sukellus, Vedenalainen valokuvaus by EW Dive, 13.9.2021
24

Egyptin sukellusmatka EW-Dive:n kanssa 

”Mitä sukeltaminen ja sukellusreissut voivat olla parhaimmillaan” 
 
EW Dive:n järjestämien Egyptin Live board –matkoilla vuodesta 2018 mukana olleena voi vain todeta, että ”tätä sukeltaminen voi olla parhaimmillaan”! Tähän kommenttiin vaikuttaa lukusia seikkoja ja alla muutamia. Reissujen tenho on ollut sellainen, että odotus on jo suuri 2021 reissulle. 
Aloitetaanpa ensi puitteista ja toki järjestelyistä. Matkajärjestelyt eivät voisi olla helpommat ja paremmin hoidettu. Matkaan kuuluu aloitustilaisuus kohteesta, jossa saa lisätieota sukelluksista ja tulevasta sekä tapaa muita sukeltajia. Tämän jälkeen nähdäänkin kentällä ja jälleen koordinaatio on helppoa niin Suomessa kuin Egyptissä. Egyptissä kentältä laivalle siirtyminen sujuu rennosti ja miellyttävästi, ja tämä siten jo itsessään antaa mainion loman ja sukeltamisreissun tunnelman. Koska laivalle siirtyminen tehdään saman tien, päästään heti ensimmäisen päivän aikana itse asiaan eli sukellusreissuun Live boardilla.

24 
 
 Live board-reissuilla eli tuttavallisesti livareilla suuren tenhon tekee meri ja upeat maisemat. Meri ja sen vuorokauden myötä vaihtelevat sävyt, äänet ja tunnelma vievät mukanaan, olit sitten kannella tai pinnan alla. Egyptin tähtitaivasta on upea ihastella kannelta vienossa yötuulessa, ja yösukelluksella veden alainen maailma antaa jäälleen uutta, kun pimeä muuttaa menoa veden alla – niin sitä näkee nukkuvia kaloja kuin hyvinkin aktivoituneita saalistajia ja muita meren ihmeitä. Livarilla mainiota on se, että kaikkea voi tehdä omaan rytmiin. Osallistua voi ilman muuta kaikille neljälle sukellukselle per päivä tai sitten vain niille, jotka kiinnostavat tai oma fiilis kohdallaan. Kaikki sukellukset ovat olleet hurjan antoisia, mutta oman fiiliksen mukaan kohteisiin, painostusta ei ole. Jos siis haluaakin omaa aikaa laivassa, se todellakin onnistuu myös.

24
 
Reissuilla laiva on aina ollut erittäin siisti ja miellyttävä, hyvin hoidettu ja lomalaiselle täydellinen. Kaikki toimii ja henkilökunta on todella auttavaista, oli kyse sitten sukelluskamojen pukemisesta tai mistä tahansa asiasta. Jos sukeltaminen tarjoaa parastaan, sitä samaa voi sanoa laivan keittiöstä.  Ruoka on poikkeuksetta herkullista runsaista aamupaloista lounaisiin, välipaloihin ja illallisiin sekä aina saatavilla oleviin naksuihin ja juomiin. Viimeisen illan illallisjuhlat luovat matkalle täydellisen lopetuksen. Laivalla ulkokannet on suunniteltu meri-fiilistelyyn, auringon nousujen ja laskujen ihasteluun, delfiinien, haiden ja kilpikonnien yms bongailuun ja toki auringonottoon. Kaikki hoituu eli enää mukavammin ei voi puitteet olla sukellusreissulla.

 24

24 

Niin ja sitten itse asiaan eli sukeltamiseen! 
Laivalla kaikki sukeltamiseen liittyvä on tehty sujuvaksi. Omat sukelluskamat saavat vakiopaikan ja siten ne voi rauhassa laittaa valmiiksi sukelluksille. Ei siis pullojen roudaamista vaan sukelluskannelta helposti veteen tai zodiakkiin ja syvyyksiin. Sukellus tapahtuu ryhmissä, jako luonnollisesti tason mukaan eli rennolla meiningillä eteenpäin. Oppaiden kohteiden tuntemus on erinomainen ja kohteista pidetään perusteelliset briiffit aina ennen sukellusta – mitä nähdään, miten sukelletaan, mitkä mahdollisesti vaihtoehtoja edetä, mitä huomioida yms. Oppaat pitävät ryhmästä hyvää huolta sukelluksilla ja heidän kanssaan on aina voinut keskustella toiveista ja vaihtoehdoista.

24

24

Sukelluskohteet ovat Punaisen meren parhaimmistoa eli reissulla todellakin näkee kaikkea sitä upeaa, mitä Punainen meri voi tarjota! Erinomaista on myös se, että kohteet vaihtelevat eli sukellusta on tarjolla hylyistä koralliseiniin ja –kenttiin, syvyyksistä matalampiin kohteisiin. Tällöin kaikki se kalojen ja muiden merenelävien kirjo on mahdollista bongata: hait, rauskut, merilehmät, delfiinit, kilpikonnat, lukuisat erilaiset kalat ja kalaparvet, madot, simpukat, korallit ja mustekalat sekä merihevoset ynnä muut ihmeet. Samalla toki sukellustaidot erilaisissa kohteissa pääsee hyvin kehittymään ja muistuu mieleen. Näkyvyys on aina ollut erinomainen tai erittäin hyvä eli kuvaajille ja bongareille täydellistä! Niin mikro kuin makro-kohteet ja hylyt voi hyvin havaita ja ikuistaa.

24  

Sukelluskohteiden valintaan ja niihin menoon laivalla panostetaan. Siirtymisien ajoituksia suunnitellaan, jotta kohteissa saadaan hyvät kiinnityskohdat ja ruuhka vältettäisiin kohteen näkemisestä tinkimättä; siirtymiset kohteisiin sujuu lähes huomaamatta. Livari-sukellusten kohteet ovat lähes kaikki niitä, joihin ei päiväreissuilla pääsee eli tämänkin takia reissulle kannattaa lähteä. Oman laivan hyvä puoli on myös se, että sukeltajat eivät vaihdu koko ajan. Tämä tuo edelleen hyvää fiilistä
sukeltamiseen, kun tietää kenen seurassa sukeltaa ja vakioporukalla turvallisuusseikkojen huomioiminen helpottuu.

24 

Aiempien reissujen parasta antia ovat ehdottomasti myös olleet muut sukeltajat. Sukellus yhdistää ja tarinointi vie mukanaan. Toisilta voi saada hyviä vinkkejä mainioista sukelluskohteista ympäri maailmaa, ja aina muiden sukeltajien kanssa keskustellessa oppii uutta niin sukelluslaitteista kuin sukellustaidoista ja meren alaisista otuksista. Matka siis antaa paljon muutakin antia ja tietoa sukeltamiseen kuin vain oma kokemus Punaisen meren syvyyksistä. 
Olipa kyse sitten kokeneemmasta tai aloittelevammasta sukeltajasta, matka antaa taatusti paljon. Laivalla sukeltamiseen tulee hyvä rytmi ja sukeltamiseen vauhtiin pääsee erinomaisesti. Aloitteleville sukeltajille juuri sukeltamisen rutiinien tutuksi tuloa on antoisaa, siinä missä vaihtelevien kohteiden kautta kehittyvät taidotkin. Kokeneemmalle sukeltajalle kohteet ovat aina antoisia eli olipa sukeltajien taso mikä vain, menosta todellakin nauttii. 
Livari sopii erinomaisesti myös kurssien suorittamiseen. Esim. Advanced Open Water Diver, Nitrox tai Deep Diver –kurssi, kannattaa ehdottomasti tehdä livari-reissulla, sillä livarilla opetus tapahtuu mieleenpainuvissa olosuhteissa ja siten heti ymmärtää kurssin hyödyt, ts. miksi kurssi kannattaa tehdä ja mitä ne antavat tulevaan! Kursseilla uudet taidot tulevat myös turvallisesti mieleenpainuvissa kohteissa, joka edelleen lisää kurssien suorittamisen ja taitojen karttumisen mielekkyyttä. Punainen meri sopii luonnollisesti erinomaisesti myös erikoiskursseille kuten Underwater Photographer ja Naturalist -kursseille. 
Kaiken kaikkiaan, ei voi muuta sanoa kuin sen, että kun livarin kerran tekee, mieli halajaa niille aina uudestaan. Egyptin livari-reissulla yhdistyy vielä upeat sukelluskohteet, mahtava seura ja erinomainen ruoka sekä miellyttävä laiva, joten lyhyesti sanottuna sukeltamista parhaimmillaan!

Blogin on kirjoittanut ihanan pirteä asiakkaamme Päivi, joka on miehensä kanssa jo useamman vuoden osallistunut sukellusmatkoillemme. Päivin tapaat myös tulevalla Sukellussafarillamme marraskuussa 2021.

24

24

24

24

24


Katso tuleva matkamme täältä:

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Dive Booth in Lahti, ensimmäiset sukellusmessut Lahdessa 23.3.2024

Lahdessa järjestettiin lauantaina 23.3.2024 hotelli GreenStarissa sukellusalan messut. Messuja aloitettiin suunnittelemaan jo tammikuussa 2023. Ajatus tapahtumaan sai alkunsa yksinkertaisesti siitä, että Suomessa ei oltu järjestetty pitkään aikaan mitään laitesukellukseen liitty...

Paulan tiukkaa treeniä!

Moikka!   Kesä on jo pitkällä ja kisat alkanut. Mulle ensimmäinen kova treenitalvi takana. Tietenkin kovaa on treenattu alusta asti, mutta eri tavalla. Ensimmäiset pari vuotta on tehty pohjia sille, että pystyn treenaamaan kovaa. Pohjia tehdään edelleenkin.  Onni on viisas valme...

Travelife certified Excellence in sustainability

Voimme ylpeänä kertoa, että kova työ kestävä kehitys - matkailutyössä on palkittu! Saimme matkailualan Travelife sertifikaatin.   Muutos alkaa pienistä asioista mutta työtä on tehtävä koko ajan, jotta asiat muuttuvat. Ihan jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa paremman ja puhtaam...
sustour-logo cosme-logo smal-logo travelife-logo