Minttu Paalanen, opiskelua ja urheilua


Swimming by EW Dive, 29.10.2022
Hei, pitkästä aikaa uutta tekstiä! Halusin kirjoittaa teille hieman arjestani ja mitä minulle kuuluu näin syksyn äärellä opiskelujen ja uinnin ohella.

41

Lukio on minulla vihdoin ja viimein ohi! Kirjoitin kuukausi sitten viimeiset ylioppilaskokeet ja päästäni puuttuu enää valkoinen lakki ja kädestä ylioppilastodistus. Opiskelin lukion siis 3,5 vuoteen, jonka takia valmistun vasta joulukuussa. Opintojen pidentämiseen vaikutti erityisesti tiivis harjoittelu uinnissa ja se osoittautuikin minulle juuri oikeaksi ratkaisuksi. Ylioppilaskokeet menivät itselläni hyvin. Kokeisiin lukemisen ja treenaamisen tasapainottaminen oli hieman hankalaa erityisesti ensimmäisten kokeiden aikana, mutta kyllä senkin sai lopulta hyvin hoidettua.

41

Voisin kertoa myös hieman viime keväästäni. Viime keväänä sain harjoiteltua hyvin läpi kauden, vaikka hieman sairastelua ja olkapäiden kipuilua mahtui mukaan. Ennätyksiä sain kerättyä kauden aikana jonkin verran, joka osoittaa suunnan kuitenkin olevan oikea. Keväällä saimme myös kisata paljon ja koronaviruksesta aiheutuneen tauon jälkeen päästiin myös järjestämään kansainvälisiä kilpailuja, joita oli ihan mahtavaa seurata.

41

Kevään suurimpana kohokohtana oli minulla kuitenkin seuramme järjestämä leiri Unkarissa, Hódmezővásárhelyssa. Leiri kesti 10 päivää ja sen aikana ehdimme harjoitella paljon sekä viettää ikimuistoisia hetkiä kavereiden kanssa. Leirit ovat ehdottomasti yksi lempi asioistani uinnissa, sillä niiden aikana pystyy keskittymään täysin treenaamiseen. Myös säät suosivat meitä, sillä saimme nauttia runsaasta auringonpaisteesta ja jopa 30-asteen lämpötiloista. Lähes heti leiriltä kotiuduttua pääsimmekin jo nauttimaan Lahden maauimalassa treenaamisesta.

41

Kevään kruunasi SM-kisat Tampereella, jotka pidettiin heinäkuun vaihteessa. Kisat menivät osaltani ihan hyvin. Ajallisesti en päässyt aivan parhaaseen tasooni. Kisoihin valmistautumisesta löytyi muutamia virheitä, joista on kuitenkin hyvä ottaa opiksi taas seuraavaa kertaa varten. Pääsin kuitenkin uimaan kaksi B-finaalia 50 ja 100 metrin selkäuinneissa ja sijoituin molemmissa kokonaistulosten sijalle 12. Tästä oli hyvä siirtyä kunnon kesäloman viettoon ja asettaa katse korkeammalle syyskauteen mentäessä.

41
 
Syyskausi onkin tähän mennessä mennyt todella hyvin. Alkukaudesta meni hetki, että loman jälkeen pääsi takaisin treenaamisen rytmiin. Sen jälkeen vastaan tulivat myös ylioppilaskokeet, joiden takia jouduin vähentämään harjoitusten määrää hieman muutaman viikon ajan. Kuitenkin nyt lukion loputtua olen päässyt panostamaan täysin uintiin ja harjoitteluun. Muutama sairastelu on myös osunut tielleni näin syysflunssan aikaan, ja olkapääni ovat saaneet vihdoin kipuihin tarvittavaa hoitoa, mutta kaikesta on selvitty ja suunta jatkuu eteenpäin. Kaikesta huolimatta olen saanut jo muutaman ennätyksen tehtyä ja päämatkoillani olen ottanut selviä isoja kehitysaskelia eteenpäin. Odotan jo innolla, että pääsen seuraaviin kisoihin katsomaan missä tällä hetkellä mennään. Jäljellä ovatkin vielä muutamat kisat ja useampi viikko kovaa treeniä ennen joulukuussa järjestettäviä SM-kisoja, jotka tänä talvena pidetään Vaasassa. Minulla osuukin erinomaisesti joulukuun ohjelma, sillä valmistun juuri viikko ennen SM-kisoja. Kaikkea mahtavaa siis luvassa ja katse eteenpäin.

Erityisen mukavaa ja rauhallista syksyä kaikille, toivottaa Minttu!

 
FUNKY Fankita Palm Puppy swimming suit
 
Products‪»Swimming‪»Women‪»Swimsuits‪»Funkita swimsuits‪»
FUNKY Fankita Palm Puppy swimming suit
Special price 42,90 €
Temporarily out of stock
-50%
FUNKY Fankita Dye Hard bikini top
 
Products‪»Swimming‪»Women‪»Swimsuits‪»Funkita swimsuits‪»
FUNKY Fankita Dye Hard bikini top
Bargain price 14,95 €
Available in stock
-50%
FUNKY Fankita Dye Hard bikini bottom
 
Products‪»Swimming‪»Women‪»Swimsuits‪»Funkita swimsuits‪»
FUNKY Fankita Dye Hard bikini bottom
Bargain price 14,90 €
Available in stock
-70%
FUNKY Funkita Zee Zee Bikini Top
 
Products‪»Swimming‪»Women‪»Swimsuits‪»Funkita swimsuits‪»
FUNKY Funkita Zee Zee Bikini Top
Bargain price 9,90 €
Temporarily out of stock
Swimming
Swimming
Everything you need for swimming!
Swim caps
Swim caps
Swimming caps for fitness, racing and triathlon.
Paddles & Swim Gloves
Paddles & Swim Gloves
Women
Women
Men
Men
Swim Pants
Swim Pants
Mens Rashguards
Mens Rashguards
Swimsuits
Swimsuits
Monenlaisia uimapukuja ja bikineitä
Race
Race
Bikinis
Bikinis
Rashguards
Rashguards
Swim Accessories
Swim Accessories
Uintitarvikkeet uinnin harjoitteluun niin kilpa- kuin kuntouimareille
Fins
Fins
Swim Paddles
Swim Paddles
Kickboards & Pull Buoys
Kickboards & Pull Buoys
Swimming goggles
Swimming goggles
Swimming Goggles
Other
Other
swim equipment, swimming asseccories
Snorkels
Snorkels
Aqua Fitness
Aqua Fitness
Aqua Fitness Accessories
Aqua Fitness Accessories
Bags
Bags
Watershoes & Socks
Watershoes & Socks
Sukat ja kengät uimareille
Kids and youth
Kids and youth
Swimming accessories for kids.
Swimwear
Swimwear
Goggles, Masks & Snorkels
Goggles, Masks & Snorkels
Swim Training
Swim Training
Kids swimming gear
Water Toys
Water Toys
Swim Rings, Pools & Mattresses
Swim Rings, Pools & Mattresses
Rashguards & Accessories
Rashguards & Accessories
Girls
Girls
Boys
Boys
Babies & Toddlers
Babies & Toddlers
Wetsuits (Shorty)
Wetsuits (Shorty)
Lasten märkäpuvut avovesiin ja uima-altaisiin
Nose Clips & Ear Plugs
Nose Clips & Ear Plugs
Race
Race
Kids FINA approved training and competition swimming suits.
Swimming goggles for competition
Swimming goggles for competition
Open water goggles
Open water goggles
Swimming goggles for open water swimming in the pool and natural waters
Goggles for training
Goggles for training
Eri valmistajien laadukkaita uimalaseja.
Men's Competing
Men's Competing
Bigger sizes
Bigger sizes
Muodokkaille naisille
Rashguards and accessories
Rashguards and accessories
Youth competition swimwear
Youth competition swimwear
Toddler swimwear
Toddler swimwear
Brief mallin uimahousut
Brief mallin uimahousut
Jammer mallin uimahousut (pitkä puntti)
Jammer mallin uimahousut (pitkä puntti)
Uimahousut lyhyellä puntilla
Uimahousut lyhyellä puntilla
Shorts for swimming
Shorts for swimming
Goggle case
Goggle case
Swimming goggles with optics
Swimming goggles with optics
Funkita swimsuits
Funkita swimsuits
Arena
Arena
Beco swimsuits
Beco swimsuits
FUNKY TRUNKS
FUNKY TRUNKS
Fankita bikinis and swimmng suits for girls
Fankita bikinis and swimmng suits for girls
Funky Trunks uimahousut pojille
Funky Trunks uimahousut pojille
Swim Training
Swim Training
Accessories
Accessories
Swimming goggles
Swimming goggles
Reima UV-suojatut swimwear
Reima UV-suojatut swimwear
Uimahousut
Uimahousut
Rashguards
Rashguards
Uimahatut
Uimahatut
Swimsuits
Swimsuits
 

You might also be interested in

Paulan tiukkaa treeniä!

Moikka!   Kesä on jo pitkällä ja kisat alkanut. Mulle ensimmäinen kova treenitalvi takana. Tietenkin kovaa on treenattu alusta asti, mutta eri tavalla. Ensimmäiset pari vuotta on tehty pohjia sille, että pystyn treenaamaan kovaa. Pohjia tehdään edelleenkin.  Onni on viisas valme...

Uusi vuosi 2023 ja uudet kujeet!

Taas on edellinen vuosi hyvästelty ja suunnitellaan jo hurjasti tulevaa vuotta. Mutta ennen sitä katsotaanpas mitä kaikkea vuonna 2022 tulikaan tehtyä. Vuosi 2022 aloitettiin vielä vahvasti koronan rajoittamassa maailmassa. Yritys täytti 20 vuotta ja minä itse 50 vuotta....

Hyvää joulun aikaa!

Hyvää joulun aikaa Näinä aikoina, kun korona ja kaikki muut taudit jylläävät, on mahtavaa, kun on saanut treenata terveenä edes joitakin viikkoja. Marraskuun alussa tein positiivisen korona testin numero 2. Onnekseni tauti oli suht lievä ja pääsin muutaman viikon päästä jo takai...
sustour-logo cosme-logo smal-logo travelife-logo