Dive Booth in Lahti, first scuba dive fair in Lahti 23.3.2024


Viajar, Submarinismo, Underwater photography, Personal profile by Ville L., 27.3.2024
Lahdessa järjestettiin lauantaina 23.3.2024 hotelli GreenStarissa sukellusalan messut.

Messuja aloitettiin suunnittelemaan jo tammikuussa 2023. Ajatus tapahtumaan sai alkunsa yksinkertaisesti siitä, että Suomessa ei oltu järjestetty pitkään aikaan mitään laitesukellukseen liittyviä messuja, jossa messuesittelijöitä ja alan yrityksiä olisi runsaasti esillä.

EW Dive rakensi tapahtumaan pohjan, johon ideoita saatiin suomalaisilta sukelluskeskuksilta.

Dive Booth 24

Yhteistyöllä ja EW Diven henkilökunnan voimin rakennettiin ensimmäinen Dive Boot messutapahtuma, joka ylitti odotukset.

Dive Booth 24

Dive Booth 24

Tapahtumassa kävi paljon alan harrastajia ja kiitosta tuli mm. loistavista puhujavalinnoista, jotka Rouvalin Severi sai tapahtumaan mukaan. Ensimmäisen luennon aloitti Anne Räisänen-Sokolowski, sukelluslääketiteteen erikoislääkäri, toisena ääneen pääsi lukuisia kertoja vedenalaisista kuvistaan palkittu Pekka Tuuri ja kolmantena luennoin maailmanennätyksenkin tehnyt, pitkänlinjan luolasukeltaja Fréderérik Swierczynski.

Dive Booth 24



Dive Booth 2025 suunnittelu on jo lähtenyt vauhdilla käyntiin ja ensi vuonna messut tullaan ehdottomasti järjestämään uudelleen.

Dive Booth 24

Dive Booth 24

Kiitos tämän vuoden tapahtumassa mukana olleille yrityksille, messuvieraille sekä Dive Boothin reippaalle työporukalle!

Dive Booth 24

Messuilla mukana olivat:
1. https://www.sukellusvaruste.com/
2. https://www.diverite.com/
3. https://waterproof.eu/ 
4. https://www.sukeltajankauppa.fi/
5. https://www.deepstop.fi/
6. https://www.suunto.com/fi-fi/
7. https://www.divetime.fi/
8. www.garmin.com/fi
9. https://uwis.fi/fi/
10. https://arcticdivers.fi/
11. https://www.divetravel.fi/etusivu.html
12. https://www.mares.com/en_FI/
13. https://www.divessi.com/fi/home
14. https://www.sukellushistoriallinenyhdistys.fi/fi/
15. https://www.padi.com
16. https://diversbb.fi/
17. https://www.reeldiving.se/
18. https://ewdive.com
19. https://parmare.fi/hanko-diving/ 
20. Ankkapuku kuivapukukorjaus
21. https://www.sukeltaja.fi/ 
22. https://www.arwell.fi/
23. www.substore.fi
24. www.liquiddiveadventures.com
25. https://www.ursuit.com/ 
26. https://www.beuchat-diving.com/gb/


Nähdään ensi vuonna!

Laita päivämäärä jo ylös 29.3.2025.

Liput tulevat myyntiin lähiaikoina...









Le puede interesar también

Paulan tiukkaa treeniä!

Moikka!   Kesä on jo pitkällä ja kisat alkanut. Mulle ensimmäinen kova treenitalvi takana. Tietenkin kovaa on treenattu alusta asti, mutta eri tavalla. Ensimmäiset pari vuotta on tehty pohjia sille, että pystyn treenaamaan kovaa. Pohjia tehdään edelleenkin.  Onni on viisas valme...

Travelife certified Excellence in sustainability

We can proudly say that hard work in sustainable in tourism has been rewarded! We received the Travelife certificate for the travel industry. Change starts with small things, but work has to be done all the time in order for things to change. Everyone has the opportunity to infl...

Uusi vuosi 2023 ja uudet kujeet!

Taas on edellinen vuosi hyvästelty ja suunnitellaan jo hurjasti tulevaa vuotta. Mutta ennen sitä katsotaanpas mitä kaikkea vuonna 2022 tulikaan tehtyä. Vuosi 2022 aloitettiin vielä vahvasti koronan rajoittamassa maailmassa. Yritys täytti 20 vuotta ja minä itse 50 vuotta....
sustour-logo cosme-logo smal-logo travelife-logo